virtuaalihevonen
LB MERCEDE
Kuva: Cherie (CC BY-NC 2.0)
Kutsumanimi
Rotu, sukupuoli Väri (genotyyppi), säkäkorkeus Syntynyt, ikä |
Mira
holstein, tamma ruunikko (Ee/AA), 166cm 26.04.2020, 9v |
Kasvattaja
Omistaja Rekisterinumero Koulutustaso |
Mirasta ei melkein keksimälläkään keksi mitään pahaa sanottavaa. Toki Mira osaa ne tammojen metkut, etenkin kiiman aikana, mutta muutoin sitä voisi kuvailla aivan liian kiltiksi kilpahevoseksi. Luonteensa puolesta Mira sopisi paljon paremmin ratsastuskouluun!
Selästä Mira jatkaa helppoa linjaansa. Se on eteenpäinpyrkivä, rehti ja helposti motivoituva ratsu. Miran kanssa on aina yhtä kivaa tehdä töitä! Toisinaan Mira hermostuu epäselvistä avuista ja ratkaisee sen monesti jumittamalla siihen paikkaan. Ja eteenhän ei liikuta ennen kuin avut ovat kunnossa! Tietyllä tapaa hyvä piirre, sillä tällä tavoin Mira opettaa ratsastajalle oikeanlaisia apuja ja etenkin istunnan käyttöä.
Selästä Mira jatkaa helppoa linjaansa. Se on eteenpäinpyrkivä, rehti ja helposti motivoituva ratsu. Miran kanssa on aina yhtä kivaa tehdä töitä! Toisinaan Mira hermostuu epäselvistä avuista ja ratkaisee sen monesti jumittamalla siihen paikkaan. Ja eteenhän ei liikuta ennen kuin avut ovat kunnossa! Tietyllä tapaa hyvä piirre, sillä tällä tavoin Mira opettaa ratsastajalle oikeanlaisia apuja ja etenkin istunnan käyttöä.
Suku & jälkeläiset
ii. Grande Espirit BWP, 170cm ie. Fiorialla holst, 163cm ei. Case Closet holst, 170cm ee. Chanel Dia holst, 164cm |
iii. Escoranter BWP, 169cm
iie. Evil Grandia BWB, 164cm iei. Reinmaker holst, 165cm iee. Lady Expensive holst, 157cm eii. Chasing A Fire holst, 170cm eie. Electar WI holst, 166cm eei. le Don du Ciel sf, 168cm eee. Devils Wear Prada holst, 164cm |
21.07.2023 RRP-o. Superstar Regel (meriitit), i. Musical Notes and Nips
|
+ voima
+ laukka + ravi |
- kestävyys
- nopeus - käynti |
Kilpailukalenteri
KERJ (26 sijoitusta + 2 cup-sijoitusta)
22.07.2020 - KERJ - Hiivurin Suomenhevoset - CIC4 - 3/12 24.07.2020 - KERJ - Hiivurin Suomenhevoset - CIC4 - 2/12 25.07.2020 - KERJ - Hiivurin Suomenhevoset - CIC4 - 2/12 21.07.2020 - KERJ - Kåtnäs - CIC4 - 1/1 26.01.2021 - KERJ - Adina - CIC4 - 1/5 12.02.2021 - KERJ - Clarkenes - CIC4 - 1/14 05.03.2021 - KERJ - Clarkenes - CIC4 - 4/18 20.03.2021 - KERJ - Kilpailukeskus Lupin - CIC4 - 4/35 21.03.2021 - KERJ - Kilpailukeskus Lupin - CIC4 - 3/35 29.03.2021 - KERJ - Kilpailukeskus Lupin - CIC4 - 4/35 11.08.2021 - KERJ - Kilpailukeskus Lupin - CIC4 - 3/12 13.08.2021 - KERJ - Kilpailukeskus Lupin - CIC4 - 2/12 14.08.2021 - KERJ - Kilpailukeskus Lupin - CIC4 - 1/12 15.08.2021 - KERJ - Kilpailukeskus Lupin - CIC4 - 1/12 17.08.2021 - KERJ - Kilpailukeskus Lupin - CIC4 - 2/12 18.08.2021 - KERJ - Kilpailukeskus Lupin - CIC4 - 3/12 21.08.2021 - KERJ - Kilpailukeskus Lupin - CIC4 - 3/12 24.08.2021 - KERJ - Kilpailukeskus Lupin - CIC4 - 2/12 26.08.2021 - KERJ - Kilpailukeskus Lupin - CIC4 - 2/12 28.08.2021 - KERJ - Kilpailukeskus Lupin - CIC4 - 2/12 12.08.2023 - KERJ - Nessinjärven kilpailukeskus - CIC4 - 1/14 18.08.2023 - KERJ - Nessinjärven kilpailukeskus - CIC4 - 2/14 25.08.2023 - KERJ - Nessinjärven kilpailukeskus - CIC4 - 1/14 03.11.2023 - KERJ - Evenstar Sporthorses - CIC4 - 2/13 04.11.2023 - KERJ - Evenstar Sporthorses - CIC4 - 3/13 07.11.2023 - KERJ - Evenstar Sporthorses - CIC4 - 3/13 31.05.2021 - KERJ Cup - Haltiasalo - CIC4 - 4/37 30.10.2021 - KERJ Cup - Haltiasalo - CIC4 - 5/36 |
Muut saavutukset
Kantakirjattu hevoskantakirjaan II-palkinnolla (71p, 7/20). Palkittu 2 Star Prospect -palkinnolla (907/1900p). Näyttelyt 16.08.2020 NJ - päätuomari Lissu T. - irtoSERT Muut kilpailut Mira kilpailee myös porrastetuissa esteratsastuksessa. Muut tulokset 25.07.2020 - Power Jump, FIN - Jumbo 130cm - 12/27, 4vp 23.05.2021 - PJ-kvaalikilpailu, FRA - 120cm - 3/20, 12vp, valkoinen ruusuke 23.05.2021 - PJ-kvaalikilpailu, FRA - 130cm - 5/20, 8vp, keltainen ruusuke 30.07.2021 - Power Jump, FIN - 130cm - 4/40, 0-0vp, sininen ruusuke, estehuopa, 3 000v€ 31.07.2021 - Power Jump, FIN - 130cm, arvoluokka - 62/75, 12vp 06.-08.09.2021 - Paris SIM Eventing Week, FRA - CIC4 - 10/27, 41.0vp |
Päiväkirja
24.07.2020 päiväkirjamerkintä - kirjoittaja: Milja H.
Tänään se alkoi, nimittäin matkamme kohti elämäni ensimmäistä Power Jump -kilpailua! Kilpailu oli minulle tuttu, olin tavallaan haaveillut siihen osallistumisesta jo vuosia, mutta kenttäratsastajana se oli aina jäänyt. Nyt päätin viime hetkillä kilpailla kahdella hevosellani vaadittavat tulokset esteillä ja lähteä kokeilemaan onneani! Yksin en lähtenyt liikenteeseen, sillä luottokisaparini Cecilia lähti myös edustamaan Regelbundenia. Itse kisaisin nuorella ja melko kokemattomalla Miralla edustaen kotimaatani Suomea ja Cecilia sitten puolestaan ex-laukkahevosellamme Fredillä edustaen omaa kotimaataan Ruotsia. Hieman ehkä ironista, kuin Suomi-Ruotsi -maaottelu tallin sisällä.
Jouduimme lähtemään jo ennen puoltayötä Vänersborgista kohti Tukholmaa. Olimmekin hyvissä ajoin perjantaiaamuna Tukholman satamassa valmiina nousemaan laivaan. Matka Vänersborgista oli sujunut hyvin ja hevosetkin olivat alun luimistelujen jälkeen sopeutuneet toistensa seuraan. Pari kertaa pysähdyimme jaloittelemaan hevosten kanssa, sillä tiesimme edessä olevan vielä vajaan kuuden tunnin laivamatka Maarianhaminaan ja siellä vielä puolisen tuntia ajettavaa Mandelbackeen. Laiva oli kerrankin aikataulussaan, joten pääsimme vihdoin iltapäivän puolella jaloittelemaan hevosia nopeasti satama-alueen ulkopuolella ennen kisapaikalle saapumista ennen matkan jatkamista.
Olimme varanneet koko viikonlopun ajaksi Fredille karsinapaikan Mandelbackesta. Mira pystyi majoittumaan hevoskuljetusautossakin, se oli kuitenkin sen verran tilava. Cecilia etsikin heti ensitöikseen kisapaikalta tallipäällikön ja saatuaan ruunikon karsinapaikan tietoonsa, saimme luvan aloittaa kuormamme purun. Ensin taluttelimme hevosia pitkään ja hartaasti tallialueella ja lähimaastossa syötellen kaksikkoa samalla, jotta ratsut saivat paikat kunnolla auki pitkän seisoskelun päätteeksi. Nyt ei muuta kuin peukut pystyyn meidän menestykselle!
25.07.2020 päiväkirjamerkintä - kirjoittaja: Milja H.
En voinut väittää, ettenkö olisi tärissyt jännityksestä kisa-aamuna. Hevoset vaikuttivat levänneiltä aamulla kävelyttäessämme niitä Cecilian kanssa ympäri Mandelbacken lähimaastoja. Cecilia oli palannut takaisin talliin laittamaan Frediä kuntoon minun jäädessäni kuljetusautolle harjaamaan Miraa. Olin laskelmoinut, että kerkeäisin katsomaan Celian ja Fredin radan ennen kuin lähtisin verkkaamaan omaa tammaani. Niinpä kuullessani ensimmäisen luokan puolivälin tienoilla kuulutuksen, jossa Celia ilmoitettiin valmistautuvaksi ratsukoksi, otin suunnaksi kisakentän.
Celialla ja Fredillä ei mennyt rata kovin hyvin, joten mun jännitys nousi entisestään hypätessäni Miran kyytiin maneesissa. Tämä ei helpottanut nuoren hevosen lievää epävarmuutta, jonka jännittynyt kehoni sai aikaan istunnalle. Alkuun tamma ei suostunut liikahtamaan senttiäkään ja kun lopulta tamma liikkui, nappasi se verkassa muutaman puomin. Radalle en siis lähtenyt millään parhaimmalla fiiliksellä. Tamma tuntui hieman vetelältä, mutta hyppäsi kuitenkin hyvin. Huokaisin ehkä hieman turhan aikaisin helpotuksesta puhtaasta radasta, sillä viimeiselle esteelle jätin Miran yksin. Tästä syystä hyppy tulikin pohjaan, ja saimme matkaamme yhden hipaisupuomin. Kirosin mielessäni typerää virhettäni, mutta olin kuitenkin tyytyväinen ruunikon tulokseen. Neljä virhepistettä ja lopputulos 12/29. Meidän kisat loppuivat siihen, mutta kotimatkamme starttaisi vasta huomenna.
23.05.2021 päiväkirjamerkintä - kirjoittaja: Milja H.
Olin lähtenyt Cecilian kanssa jälleen kisareissulle tutun hevoskaksikon, Miran ja Fredin, kanssa. Tällä kertaa emme suunnanneet Ahvenanmaalle, vaan Ranskaan, pari tuntia Lyonista länteen. Kisapaikkana oli hieno L'amour aux Chevaux, enkä vain voinut olla ihailematta sitä. Edessämme oli kvaalikilpailut, joissa starttasin itse kummallakin hevosella Celian toimiessa enemmänkin vain valmentajan ja hevosenhoitajan roolissa. Startteja kertyisi Miralla kaksi ja Fredillä yksi, luokkakorkeuksien ollessa tutut 110 senttiä ja 120 senttiä. Kilpailussa jaettaisiin kvaaleja himoittuun Power Jumpiin, jossa Miran ja Fredin kanssa kilpailtiin jo edellisenäkin kesänä; tänä vuonna kisa järjestettäisiin Suomessa Auburn Estaten tiloissa heinäkuun lopussa.
Jo radankävelyssä kiinnitin huomiota hyvin haastavaan rataan: se oli lyhyt, mutta täynnä tiukkia mutkia, lyhyitä teitä ja huteriakin esteitä, jotka maasta näyttivät siltä, että pieni tuulenvirekin saattaisi puomin tiputtaa, eikä häikäisevän kirkas sää ainakaan yhtään helpottanut tilannetta. Mutta muu ei auttanut, kuin yrittää parhaansa - mehän ei luovuteta, kun tänne asti on matkattu!
Mira oli hieman jännittyneen oloinen laittaessani sitä kuntoon. Se antoi kyllä varustaa itsensä, mutta vaikutti hieman levottomalta tavalliseen verrattuna. Liekö kiimaa pukkaamassa, johan kevät oli jo todella pitkällä. Varustamisen aikana säätila oli heittänyt aivan häränpyllyä ja jouduimmekin verryttelemään vesisateessa ja tuulessa, mikä ei yhtään helpottanut Miran jännittyneisyyttä. Tamma viskeli päätään ja huiski hännällään minkä ehti, ohi meneville ratsukoille luimistelua unohtamatta. Hieman siis hirvitti, kun lähdettiin kohti kisa-areenana toimivaa maneesia. Onneksi sää sentään ehti kirkastumaan juuri sopivasti, ei sadekaan hakkaa maneesin kattoa. Miran jännittyneisyys ei kuitenkaan ota laantuakseen, jota hieman ihmettelin: tamma steppasi kovin hermostuneena ja kun lähtömerkki kajahti, sain kokea yhden isoimmista pukeista ikinä.
Ensimmäisenä oli melko heti lähtölinjan jälkeen tullut kevyt pysty, joka ylitettiin leikiten. Maltoin itsekin hengähtää ja Mirakin tuntui taas keskittyvän asiaan. Seuraava este oli saman linjan okseri, jonka yli ruunikko hyppää kohtuullisen hyvin, hieman huonosta paikasta kylläkin, mutta puomi ei kolahda. Heti kaarteen jälkeen tulisi kahden pystyn sarja ja askelta ennen A-osaa tiesin, että tämä ei mene hyvin: en saanut suoristettua Miraa tarpeeksi ennen hyppyä ja sarja menikin räpiköiden kahden puomin kera läpi, melko kirjaimellisestikin vielä. Olin ajatellut ratsastavani lyhyen tien, mutta sarjan epäonnistuneen ratsastuksen jälkeen päätin valita varmemman tien. Lähestyminen menikin todella hyvin, mutta hypystä tuli liian pysty siihen nähden, että kyseessä oli trippeli ja näin jo radan kolmas puomi. Sadattelin mielessäni, mutta keskitin ajatukseni seuraavaan esteeseen, joka oli iso okseri. Kavio kolahti puomiin, mutta en kuullut puomin kuitenkaan tipahtavan maahan. Katsomon kameramiestä Mira hieman vilkaisi, mutta ohitti tämän ilman suurempaa keskittymisen häiriintymistä. Enää oli siis jäljellä radan viimeinen este, vesimatto. Sen ei pitäisi olla vaikea kenttähevoselle, eikä ollutkaan. Hyppy olisi voinut olla parempikin, mutta pääsimme esteen virheittä. Lopputuloksena oli siis 12 virhepistettä, jolla en tosiaankaan odottanut pääseväni sijoille. Kiitin tammaa hienosta suorituksesta, mutta yllätyin kuullessani, että olin tällä hetkellä kiinni sijoituksessa. Ja lopputulemahan oli, että päädyimme kolmannelle sijalle ja täten kotiin lähti matkaan ensimmäisestä luokasta valkoinen ruusuke!
Seuraavan luokan alkuun oli hetki aikaa, joten purin Miran varusteista. Uudelleen varustus meni hieman samoissa merkeissä kuin edellisessäkin luokassa, samoin sade oli jälleen alkanut, jolloin verryttely meni myös melko huonosti. Onneksi meillä oli kuitenkin jo yksi luokka alla, joten minulla oli kova luotto ruunikkoon tammaani. Varsinainen startti meni jo huomattavasti rauhallisemmin kuin edellisessä luokassa, joten pystyin keskittymään täysin ensimmäiseen esteeseen, joka ylittyi täyden kympin suorituksella. Toinenkin este meni lähes yhtä mallikkaasti, joten pääsin keskittymään meille haasteelliseen sarjaan, vaikkakaan tälläkään radalla se ei mennyt yhtään sen paremmin. Mieleni teki jo jättää rata kesken, mutta jostain löysin sisua jatkaa ja tällä kertaa valitsin lyhyemmän tien trippelille. Lähestyminen ei ollut todellakaan täydellinen ja puomi kolahti, mutta ei kuulostanut tippuneen. Okserillakin kolahdus, mutta ei tiputusta. Kameramies oli edelleen tuttu, joten keskityin täysin vesimattoon, joka tälläkin kertaa ylittyi lähes puhtaasti. Kahdeksan virhepistettä hieman ärsytti, mutta se tulos vei meidät luokan viidennelle sijalle ja valkoisen ruusukkeen kaveriksi lähti vielä keltainenkin ruusuke. Ei siis yhtään hassumpi reissu!
Tänään se alkoi, nimittäin matkamme kohti elämäni ensimmäistä Power Jump -kilpailua! Kilpailu oli minulle tuttu, olin tavallaan haaveillut siihen osallistumisesta jo vuosia, mutta kenttäratsastajana se oli aina jäänyt. Nyt päätin viime hetkillä kilpailla kahdella hevosellani vaadittavat tulokset esteillä ja lähteä kokeilemaan onneani! Yksin en lähtenyt liikenteeseen, sillä luottokisaparini Cecilia lähti myös edustamaan Regelbundenia. Itse kisaisin nuorella ja melko kokemattomalla Miralla edustaen kotimaatani Suomea ja Cecilia sitten puolestaan ex-laukkahevosellamme Fredillä edustaen omaa kotimaataan Ruotsia. Hieman ehkä ironista, kuin Suomi-Ruotsi -maaottelu tallin sisällä.
Jouduimme lähtemään jo ennen puoltayötä Vänersborgista kohti Tukholmaa. Olimmekin hyvissä ajoin perjantaiaamuna Tukholman satamassa valmiina nousemaan laivaan. Matka Vänersborgista oli sujunut hyvin ja hevosetkin olivat alun luimistelujen jälkeen sopeutuneet toistensa seuraan. Pari kertaa pysähdyimme jaloittelemaan hevosten kanssa, sillä tiesimme edessä olevan vielä vajaan kuuden tunnin laivamatka Maarianhaminaan ja siellä vielä puolisen tuntia ajettavaa Mandelbackeen. Laiva oli kerrankin aikataulussaan, joten pääsimme vihdoin iltapäivän puolella jaloittelemaan hevosia nopeasti satama-alueen ulkopuolella ennen kisapaikalle saapumista ennen matkan jatkamista.
Olimme varanneet koko viikonlopun ajaksi Fredille karsinapaikan Mandelbackesta. Mira pystyi majoittumaan hevoskuljetusautossakin, se oli kuitenkin sen verran tilava. Cecilia etsikin heti ensitöikseen kisapaikalta tallipäällikön ja saatuaan ruunikon karsinapaikan tietoonsa, saimme luvan aloittaa kuormamme purun. Ensin taluttelimme hevosia pitkään ja hartaasti tallialueella ja lähimaastossa syötellen kaksikkoa samalla, jotta ratsut saivat paikat kunnolla auki pitkän seisoskelun päätteeksi. Nyt ei muuta kuin peukut pystyyn meidän menestykselle!
25.07.2020 päiväkirjamerkintä - kirjoittaja: Milja H.
En voinut väittää, ettenkö olisi tärissyt jännityksestä kisa-aamuna. Hevoset vaikuttivat levänneiltä aamulla kävelyttäessämme niitä Cecilian kanssa ympäri Mandelbacken lähimaastoja. Cecilia oli palannut takaisin talliin laittamaan Frediä kuntoon minun jäädessäni kuljetusautolle harjaamaan Miraa. Olin laskelmoinut, että kerkeäisin katsomaan Celian ja Fredin radan ennen kuin lähtisin verkkaamaan omaa tammaani. Niinpä kuullessani ensimmäisen luokan puolivälin tienoilla kuulutuksen, jossa Celia ilmoitettiin valmistautuvaksi ratsukoksi, otin suunnaksi kisakentän.
Celialla ja Fredillä ei mennyt rata kovin hyvin, joten mun jännitys nousi entisestään hypätessäni Miran kyytiin maneesissa. Tämä ei helpottanut nuoren hevosen lievää epävarmuutta, jonka jännittynyt kehoni sai aikaan istunnalle. Alkuun tamma ei suostunut liikahtamaan senttiäkään ja kun lopulta tamma liikkui, nappasi se verkassa muutaman puomin. Radalle en siis lähtenyt millään parhaimmalla fiiliksellä. Tamma tuntui hieman vetelältä, mutta hyppäsi kuitenkin hyvin. Huokaisin ehkä hieman turhan aikaisin helpotuksesta puhtaasta radasta, sillä viimeiselle esteelle jätin Miran yksin. Tästä syystä hyppy tulikin pohjaan, ja saimme matkaamme yhden hipaisupuomin. Kirosin mielessäni typerää virhettäni, mutta olin kuitenkin tyytyväinen ruunikon tulokseen. Neljä virhepistettä ja lopputulos 12/29. Meidän kisat loppuivat siihen, mutta kotimatkamme starttaisi vasta huomenna.
23.05.2021 päiväkirjamerkintä - kirjoittaja: Milja H.
Olin lähtenyt Cecilian kanssa jälleen kisareissulle tutun hevoskaksikon, Miran ja Fredin, kanssa. Tällä kertaa emme suunnanneet Ahvenanmaalle, vaan Ranskaan, pari tuntia Lyonista länteen. Kisapaikkana oli hieno L'amour aux Chevaux, enkä vain voinut olla ihailematta sitä. Edessämme oli kvaalikilpailut, joissa starttasin itse kummallakin hevosella Celian toimiessa enemmänkin vain valmentajan ja hevosenhoitajan roolissa. Startteja kertyisi Miralla kaksi ja Fredillä yksi, luokkakorkeuksien ollessa tutut 110 senttiä ja 120 senttiä. Kilpailussa jaettaisiin kvaaleja himoittuun Power Jumpiin, jossa Miran ja Fredin kanssa kilpailtiin jo edellisenäkin kesänä; tänä vuonna kisa järjestettäisiin Suomessa Auburn Estaten tiloissa heinäkuun lopussa.
Jo radankävelyssä kiinnitin huomiota hyvin haastavaan rataan: se oli lyhyt, mutta täynnä tiukkia mutkia, lyhyitä teitä ja huteriakin esteitä, jotka maasta näyttivät siltä, että pieni tuulenvirekin saattaisi puomin tiputtaa, eikä häikäisevän kirkas sää ainakaan yhtään helpottanut tilannetta. Mutta muu ei auttanut, kuin yrittää parhaansa - mehän ei luovuteta, kun tänne asti on matkattu!
Mira oli hieman jännittyneen oloinen laittaessani sitä kuntoon. Se antoi kyllä varustaa itsensä, mutta vaikutti hieman levottomalta tavalliseen verrattuna. Liekö kiimaa pukkaamassa, johan kevät oli jo todella pitkällä. Varustamisen aikana säätila oli heittänyt aivan häränpyllyä ja jouduimmekin verryttelemään vesisateessa ja tuulessa, mikä ei yhtään helpottanut Miran jännittyneisyyttä. Tamma viskeli päätään ja huiski hännällään minkä ehti, ohi meneville ratsukoille luimistelua unohtamatta. Hieman siis hirvitti, kun lähdettiin kohti kisa-areenana toimivaa maneesia. Onneksi sää sentään ehti kirkastumaan juuri sopivasti, ei sadekaan hakkaa maneesin kattoa. Miran jännittyneisyys ei kuitenkaan ota laantuakseen, jota hieman ihmettelin: tamma steppasi kovin hermostuneena ja kun lähtömerkki kajahti, sain kokea yhden isoimmista pukeista ikinä.
Ensimmäisenä oli melko heti lähtölinjan jälkeen tullut kevyt pysty, joka ylitettiin leikiten. Maltoin itsekin hengähtää ja Mirakin tuntui taas keskittyvän asiaan. Seuraava este oli saman linjan okseri, jonka yli ruunikko hyppää kohtuullisen hyvin, hieman huonosta paikasta kylläkin, mutta puomi ei kolahda. Heti kaarteen jälkeen tulisi kahden pystyn sarja ja askelta ennen A-osaa tiesin, että tämä ei mene hyvin: en saanut suoristettua Miraa tarpeeksi ennen hyppyä ja sarja menikin räpiköiden kahden puomin kera läpi, melko kirjaimellisestikin vielä. Olin ajatellut ratsastavani lyhyen tien, mutta sarjan epäonnistuneen ratsastuksen jälkeen päätin valita varmemman tien. Lähestyminen menikin todella hyvin, mutta hypystä tuli liian pysty siihen nähden, että kyseessä oli trippeli ja näin jo radan kolmas puomi. Sadattelin mielessäni, mutta keskitin ajatukseni seuraavaan esteeseen, joka oli iso okseri. Kavio kolahti puomiin, mutta en kuullut puomin kuitenkaan tipahtavan maahan. Katsomon kameramiestä Mira hieman vilkaisi, mutta ohitti tämän ilman suurempaa keskittymisen häiriintymistä. Enää oli siis jäljellä radan viimeinen este, vesimatto. Sen ei pitäisi olla vaikea kenttähevoselle, eikä ollutkaan. Hyppy olisi voinut olla parempikin, mutta pääsimme esteen virheittä. Lopputuloksena oli siis 12 virhepistettä, jolla en tosiaankaan odottanut pääseväni sijoille. Kiitin tammaa hienosta suorituksesta, mutta yllätyin kuullessani, että olin tällä hetkellä kiinni sijoituksessa. Ja lopputulemahan oli, että päädyimme kolmannelle sijalle ja täten kotiin lähti matkaan ensimmäisestä luokasta valkoinen ruusuke!
Seuraavan luokan alkuun oli hetki aikaa, joten purin Miran varusteista. Uudelleen varustus meni hieman samoissa merkeissä kuin edellisessäkin luokassa, samoin sade oli jälleen alkanut, jolloin verryttely meni myös melko huonosti. Onneksi meillä oli kuitenkin jo yksi luokka alla, joten minulla oli kova luotto ruunikkoon tammaani. Varsinainen startti meni jo huomattavasti rauhallisemmin kuin edellisessä luokassa, joten pystyin keskittymään täysin ensimmäiseen esteeseen, joka ylittyi täyden kympin suorituksella. Toinenkin este meni lähes yhtä mallikkaasti, joten pääsin keskittymään meille haasteelliseen sarjaan, vaikkakaan tälläkään radalla se ei mennyt yhtään sen paremmin. Mieleni teki jo jättää rata kesken, mutta jostain löysin sisua jatkaa ja tällä kertaa valitsin lyhyemmän tien trippelille. Lähestyminen ei ollut todellakaan täydellinen ja puomi kolahti, mutta ei kuulostanut tippuneen. Okserillakin kolahdus, mutta ei tiputusta. Kameramies oli edelleen tuttu, joten keskityin täysin vesimattoon, joka tälläkin kertaa ylittyi lähes puhtaasti. Kahdeksan virhepistettä hieman ärsytti, mutta se tulos vei meidät luokan viidennelle sijalle ja valkoisen ruusukkeen kaveriksi lähti vielä keltainenkin ruusuke. Ei siis yhtään hassumpi reissu!